maanantai 29. lokakuuta 2012

Weight Challenge is over

kuva täältä

Nonniin. Tavoite oli pudottaa 3.9 kiloa kahdeksassa viikossa. Ei mikään mahdoton homma, vähän vajaat 500g per viikko. En kuitenkaan ihan onnistunut. Vähän harmittaa, sillä töitä tuon eteen tuli tehtyä to-del-la paljon, joten odotuksetkin olivat korkealla. Jos en olisi yrittänyt tosissani en olisi pettynytkään. Vähän saa siis harmittaa! Painoa putosi 2.4 kiloa eli 300g viikossa. Ei tietysti huonosti sekään ja onhan jokainen pudotettu kilo pois kropasta. Jatkan urakkaa ja kerron jos ja kun tuohon 66 kiloon jossain vaiheessa pääsen. Keskiviikkona olin jo oikeilla lukemilla 66.9kg. Tästä on hyvä jatkaa, kun vaan tietäis miten.

Treeni-intoa alkavalle viikolle!

perjantai 26. lokakuuta 2012

the Beauty and the Body


Maailman kaunein nainen. Kaunein naisen vartalo. 










Motivaatio!

* * *

Jutut ovat valitettavasti olleet viime aikoina varsin värittömiä.
Mielessä on vain kova huoli läheisen terveydestä tällä hetkellä.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Viikko 42


Sopiva pätkä

15. - 21.10.2012

Maanantai:         60min pilates  

Tiistai:           60min jooga

Keskiviikko:       lepo

Torstai:           60min pilates

Perjantai:         lepo
                   
Lauantai:          lepo

Sunnuntai:         lepo

Yhteensä:          juoksu: 0 km       treeniaika: 3h

                   Juoksukilometrit vuoden alusta: 858.9km

Huh, sellainen pätkä viikko. Oikein sopiva pätkä.

kuvalaina

maanantai 22. lokakuuta 2012

Do not poor water in or near to the sauna element!


Tuli hetken suunnittelematon tauko bloggailuun, kun tehtiin ex tempore -reissu lähikaupunkiin. Mukavan reissun seurauksena, mitäs muutakaan, kuin kiloja tuliaisena. Lauantaina reissunpäällä vaaka näytti 71.6kg!! Mitä #%&tua! Siis tulihan sitä herkuteltua, perjantaina pitsaa, kuitenkin kasvisselainen ja varsin pieni! Ja tietysti viiniä! Ja vähän karkkia! Ja lauantaiaamuna hotelliaamiainen, ei mitenkään maltillinen, tunnustan, muttei hiilareita ollenkaan, jos jotain positiivista tarttee löytää. Noh sunnuntaina vaaka näytti 69.6kg eli jotakuinkin samanverran kuin 6 viikkoa sitten kun aloitin tämän henkilökohtaisen haasteeni. Piti kyllä muutaman kerran miettiä eilen, jotta mitä järkeä tässä nyt on... Heitteleekö kellään muulla paino tällä tavalla? Kolmen päivän aikana 3 kiloa ylös ja alas? Ja on se vaan kumma jottei se koskaan heittelehdi samalla tavalla alaspäin... Noh, tsemppaan vielä tämän viikon ja mietin sen jälkeen uusia suunnitelmia.


Kävin tänään pitkästä aikaa salilla. Kulutin juoksumattoa ja tein jalkatreenin, mutta mikä parasta kävin saunassa! Olisin käynyt jo viime salireisulla, mutten ollut varautunut uimapukuun, joka tässä saunassa oli siis pakollinen varuste! Sain istua koko puolituntisen aivan yksikseni, niin pötköttelin siellä lauteilla sitten pitkin pituuttani. Lämpöasteita oli suunnilleen samanverran kuin kuumana kesäpäivänä, noh taisi olla vähän enemmän, huimat 57 astetta. :) Ja kiukaan yläpuolella luki virallinen varoitusplakaatti: Do not poor water in or near to the sauna element! Amen!

´Uimapuku saunassa´ -episodin jälkeen en enää ihmetellyt suihkutilan erillisiä saluunanovi-suihkukaappeja ja naisten pukuhuoneen erillisiä vaatteidenvaihtokoppeja. Hieman vaan hankalaa ja turhaa kainostelua suomalaiseen saunanakuiluun tottuneelle.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Viikko 41


Paljonko on sopivasti?

8. - 14.10.2012

Maanantai:         1h 40min kävelyä + juoksua  

Tiistai:           60min jooga

Keskiviikko:       30min reipasta kävelyä

Torstai:           60min pilates

Perjantai:         30min reipasta kävelyä
                   
Lauantai:          lepo

Sunnuntai:         lepo

Yhteensä:          juoksu: 11.3km       treeniaika: 4h 40min

                   Juoksukilometrit vuoden alusta: 858.9km

Kovasti haaveilin, että pystyisin liikkumaan viikon jokaisena päivänä, mutta kyllä sellainen vaatii sitten jo pienoisia järjestelyjä. Tuo viitisen tuntia tai viitenä päivänä viikossa tuntuu menevän ihan mukavasti, noin fyysisesti ja muun elämän huomioon ottaen.

Siis en sano ollenkaan, etteikö määrää voisi nostaa huomattavasti, mutta sen jälkeen täytyy luopua jostakin tai tehdä isompia järjestelyjä. Olen miettinyt  muun muassa aamulenkkiä yhtenä vaihtoehtona lisätä liikuntatunteja viikkoon, mutta se vaatii yöunien lyhentämistä tai illan "oman ajan" lyhentämistä, jos ei halua yöunia lyhentää ja tällä hetkellä en ole valmis lyhentämään kumpaakaan. Illalla lasten nukkumaanmenon jälkeen voisi lähteä juoksemaan, mutta se tarkottaisi juoksemista melkein pimeässä. Katuvalot toki löytyy, mutta vain ajotielle eli jalkakäytävät on pimeitä ja siellä on liskoja, sammakoita, käärmeitä, torakoita ja hämärän aikaan vielä lepakoita. Joten sanomattakin selvää, jotten ulkoile pimellä muuta kuin pakosta. Salille voisi mennä, mutten halua mitään jäsenyyksiä ja 22dollaria (18e) per kerta on minusta pikkasen liikaa. Seliseliseliseli... Mutta joo, omat on valintani ja viisi tuntia saa riittää tällä hetkellä. 

Oletteko muuten huomannut tai vertaillut mikä on juuri sopiva liikuntamäärä per viikko tai tunnit per päivä? Jos jää tietyn määrän alle, tuntuuko/harmittaako tai jos menee reilusti yli, huomaatteko kropassa?

Maanantaina tytär halusi välttämättä lähteä "lenkille" mukaan ja lähdettiinkin sitten yhdessä liikkeelle. Välillä juostiin ja välillä käveltiin, välillä piti vähän tanssia ja venytelläkin. 3.5 kilometriä loppujen lopuksi taittui yhdessä. Sitten tytär hyppäsi auton kyytiin ja minä juoksin vajaat 8 kilometriä, rannalle ja takaisin kotiin. Juoksu kulki tosi hyvin ja viimeiset 3 kilometriä tuntui, että paketti pysyi jotenkin erityisen hyvin kasassa ja juoksu oli tosi vaivatonta ja vauhdikasta, paras kilometri meni 5:07min/km vauhdilla ilman suurempia ponnisteluja. Tauko tekee ilmeisesti hyvää.

Tiistaina joogaa ja torstaina pilatesta ja parina päivänä reippaat kävelylenkit, niin siinä oli viime viikko kasassa. 

kuvalaina


maanantai 15. lokakuuta 2012

Sula mahdottomuus vai onko

kuvalaina
Kaksi viikkoa ja 2,4 kiloa jäljellä, reilu kilo per viikko. Melkeinpä tekisi mieli sanoa, että ihan mahdoton juttu, niin jumittaa paino nyt. Mutta toisaalta, pakko yrittää, ilman yrittämistä en ainakaan onnistu. Ehkä noista kiloista lähtee tällä viikolla reilusti kun turvotus laskee ja menkat loppuu.

Selityksiä tuohon lukuun ei ole. Viime viikolla tuli urheiltua tosi hyvin ja oli muutenkin aktiivinen viikko. Samoin ruokailun suhteen meni kaikki enemmän kuin nappiin, enempää en olisi pystynyt tekemään. 
Ja nyt, positive thinking tälle viikolle!

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Viikko 40


Jos ei muuta ehdi, niin 20min peppujumppaa!

1. - 7.10.2012

Maanantai:         lepo

Tiistai:           60min jooga

Keskiviikko:       lepo

Torstai:           30min reipasta kävelyä (3.5km)           
                   60min pilates
                   30min reipasta kävelyä (3.5km)

Perjantai:         20min peppujumppa
                   
Lauantai:          2h reipasta kävelyä, (5km hiekalla)
                   10.3km: hiekalla 4:51km/h, asfaltilla 6:22km/h

Sunnuntai:         lepo

Yhteensä:          juoksu: 0 km       treeniaika: 5h 30min

                   Juoksukilometrit vuoden alusta: 847.6km

Sunnuntai illan auringonlasku makuuhuoneen parvekkeelta
Menin tosiaan sinne joogaan tiistaina ja oikein mukava kokemus olikin. Tunti oli ehkä justiinsa niiden kuvailemieni joogamielikuvien välimuoto. Ne värikkäät housut löytyi ohjaajalta, mutta tunnin ajaksi löytyi alta ihan normit trikoot. Suitsukkeita ei ollut, mutta tuoksukynttilöitä kylläkin, annetaan anteeksi. Musiikki oli intialaista sitralla soitettua, mutta ei häiritsevää. Sitä ´hepreaa´eli intiaa tuli asentojen myötä, mutta samat liikkeiden nimet tuli myös englanniksi ja eli ihan ok. Ainut mihin estoinen mieleni ei taipunut oli tunnin päätteeksi yhdessä lausuttu ´oooommmmm´, annoin sen mennä toisesta korvasta sisään ja samantien toisesta ulos, koska tunti muutoin oli todella hyvä. Olin siellä myös eilen ja ostinkin viiden kerran lipun, joten ainakin vielä seuraavat neljä viikkoa ajattelin käydä. 

Torstaina kävelin pilatekseen ja takaisin. Todella kiva kahden tunnin treeni. Tuo pelkkä kävely tekee pääkopalle välillä niin hyvää. Ja kyllähän se pilatestuntikin oli oikein mainio.

Perjantaina ajatuksena oli tehdä paljon muutakin kuin tuo 20 minuutin peppujumppa, mutta tuli sitten muita suunnitelmia, joten juoksut jäi. Päätin ottaa sen lauantaina takaisin ja tein tuollaisen pidemmän kävelylenkin. Eli ensimmäisen 5km kävelin pehmeällä rantahiekalla ja loput reilu 5km asfaltilla. Tuo pehmeässä hiekassa kävely on niin raskasta ja tehokasta.

Lauantaina oli tosi kuuma päivä, taisi olla jo liki 30 astetta, niin merenrannalla olikin mukava kävellä, koska siellä tuulee aina ja kuumuutta ei tunne samalla tavalla. No sitten kun siirryin kävelemään rannalta sisämaahan eli kotiinpäin, niin kylläpä otti lämpö koville. Pari kilometriä ennen kotia alkoi tulla jo kylmiä väristyksiä, mikä ei tietysti urheillessa ja tuossa helteessä ole ihan paras juttu. Vettä oli kyllä mukana ja hörpinkin sitä ihan mukavasti, olisi vaan pitänyt syödä vähän enemmän suolaista aamulla, jotta nesteet olisi imeytynyt paremmin tai ottaa urheilujuomaa mukaan. Oli taas hyvä muistutus, että näillä helteillä sitä suolaa on saatava eikä yhtään vältellä, vaikka se nestettä kerääkin. Ihan selkeesti kesä on jo ovella.


Istuskeltiin sunnuntai-iltana makuuhuoneen parvekkeella ja katseltiin tuota ensimmmäisessä kuvassa näkyvää auringonlaskua. Oon jotenkin pannut merkille, että todella kuumina päivinä nuo auringonlaskut on jotenkin erityisen hienoja ja värit on ihan erilaiset kuin kylmien päivien auringonlaskuissa. Mies osallistui sunnuntaina 100km pyöräilytapahtumaan, joten oli taas hyvä syy nauttia auringonlaskun lomassa lasillinen... siideriä (no juotiin kyllä lasilliset valkoviiniäkin!). Nykyisin noista isoimmista alkoholimyymälöistä löytyy jo muutamia siiderimerkkejä ja olinkin ihan kokonaan unohtanut niiden olemassa olon, joten täytyi tämäkin asia korjata. Edellisestä kerrasta taitaa olla jo ainakin 2 vuotta. Ihan hyvää oli irlantilainen Magnersin omenasiideri, mutta tänk gaad, ei tullut himoa!

Uutta treeniviikkoa on jo kolme päivää takana ja on tullut liikuttua jokaisena päivänä. Nyt vielä neljä samanlaista lisää! Katsotaan kuis käy...

maanantai 8. lokakuuta 2012

Hangry


Yritin niin viimeiseen saakka pitkittää tätä... niin paljon tympäsee. Voi kun olisi nyt edes joku selitys ja syy tälle painonnousulle. Mutta kun ei ole. Pienestä noususta onneksi on kyse, mutta kun voisi se paino mennä alaskinpäin. Ruuat ja liikuntakin on ollut viime viikolla ihan suht balanssissa, eli senkin puolesta olisi pitänyt pudotusta tulla. Mutta kun ei, niin ei.

Jos jollain on jotain hyviä ideoita millä saa tämän jumin eteenpäin niin ideoita otetaan enemmän kuin mielellään vastaan. Kiitos! Vaikka nyt äkkiseltään voi jopa näyttää, että onhan tuo paino alaspäin tullut (niin toki onkin), mutta kun näissä samoissa luvuissa on oikeasti pyöritty jo useampi kuukausi. Pikkasen alas ja taas ylös. Tuon 68 kilon alle ei vaan tunnu pääsevän. Apua! Hyvät ideat tulisi nyt tarpeeseen.


Jos haluan eli aion päästä tuohon 66 kilon tavoitteeseen kolmessa viikossa tarkoittaa se käytännössä 0.9kg pudotusta per viikko. Se puolestaan tarkoittaa sitä h***etin 7000kcal vajausta per viikko. Ja SE puolestaan tarkoittaa meikäläiselle nälkäkuuria... ja SE tarkoittaa kovia aikoja perheelle, koska minusta tulee nälkäisenä... noh... ehkä ihan pikkasen hangry!


perjantai 5. lokakuuta 2012

Askeleen keventäjät

Näin perjantain kunniaksi latasin muutaman kappaleen, jotka saa aina hymyilemään ja usein myös kävelylenkillä askeleen muuttumaan juoksuksi.

Juoksin tosi pitkään, varmaan yli vuoden, aina ilman musiikkia. Päässä vaan omat ajatukset. Sitten tuli tarve saada jotain ulkopuolista ärsykettä treeniin ja ehkä jonkinmoista sparraajaa tai juoksukaveria, niin aloin sitten kuuntelemaan musiikkia. Juoksen edelleenkin paljon ilman musiikkia, mutta kun juoksen napit korvissa valitsen usein treenimusiikin ihan fiilispohjalta.

Toki rauhalliselle juoksulle ja reipasvauhtiselle lenkille valikoituu omat musiikit, tempo- ja ylämäkitreeneihin on ihan eri musiikit, #%skoille juoksufiiliksille valitaan jotain ihan erilaista. Hyvin harvoin kuitenkin mietin onko kappaleessa oikea rpm tai muuta vastaavaa. Pitää vaan olla mielialaan sopivaa musiikkia ja usein kyllä parhaiten toimii mahdollisimman reipas, menevä ja sellaisella positiivisella vireellä varustettu musiikki. 

Tässä seuraavassa pieni otanta minun tämän hetkisistä takuuvarmoista askeleen keventäjistä:






Huomasin juu, että ei ole ihan viimeisimmät listahitit tälle meikäläisen listalle kivunneet... heh!
Mites siellä? Soiko musiikki aina treenatessa myös salilla vai onko hiljaisuus parempi? Hyviä treenibiisejä?

Askeleen kevyempää viikonloppua!
:)

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Viikko 39

Jalka kestää juoksemista!

24. - 30.9.2012

Maanantai:         lepo

Tiistai:           1h 6min hiekkakävelyä
                   5.56km 1:06:06 5:04km/h

Keskiviikko:       lepo

Torstai:           30min reipasta kävelyä (3.5km)           
                   60min pilates
                   30min reipasta kävelyä (3.5km)

Perjantai:         lepo
                   
Lauantai:          45min reipasta kävelyä+juoksua
                   + 25min porrasjuoksua
                   45min reipasta kävelyä+juoksua

Sunnuntai:         30min reipasvauhtista juoksua
                   5.02km 5:38min/km 28:20

Yhteensä:          juoksu: 10.5km       treeniaika: 5h 40min

                   Juoksukilometrit vuoden alusta: 847.6km


Alkuviikko oli täällä tosi paahtavan kuuma. Piti vähän jo sumplia mihin aikaan pystyy ulkona järkevästi kuntoilemaan. Tiistaina tein kävelylenkin rannalla pehmeässä rantahiekassa paljain jaloin. Tekee tosi hyvää jalkapohjille, mutta on kyllä tosi tehokasta koko kropalle, vähän kuin suojuoksu.

Upottava rantahiekka, paljaat jalat ja eikun menoks!
My gym on Tuesday. Matkalla tuonne ensimmäisten korkeiden talojen luokse.
Korkeimmat rakennukset taustalla on Surfers Paradisessa. 
Torstaina päätin olla reipas ja menin kävellen pilatekseen. Tuli ihan mukavasti kuntoiltua kaksi tuntia putkeen, oikeastaan ihan huomaamatta. Ja lauantaina päätin sitten kokeilla juoksemista. Ajatuksena oli juosta meiltä kotoa rannalle 5,5 kilometriä ja siellä tehdä porrasjuoksutreeni päälle, mutta ilma olikin pikkasen liian kuuma juoksulle. Juoksin alkumatkasta pari kilometriä ja kävelin loput. Rannalla onneksi aina tuulee sen verran, että pystyin tekemään porrasjuoksutreenin. Mies ja lapset oli rannalla leikkimässä ja olisin päässyt autokyydillä kotiin, mutta kun oli vielä energiaa eikä kiire minnekään, niin päätin sitten juosta vielä takasinkin. No alkumatkan juoksin ja loput taas kävelin. Mutta hyvä ja pitkä treeni oli ja mukavaa, että jalkapohja kesti juoksemisen. Illalla venyttelin vielä oikein kunnolla pohkeita, akillesjännettä ja tuota jalkapohjaa. Ja sunnuntaina kokeilin sitten iltaviileällä juosta ihan perus vitosen. Juoksu kyllä kulkikin hyvin eikä jalassa ollut mitään tuntemuksia. Ehkä se on paranemaan päin. Maanantaiaamuna kyllä oli pikkasen kireä tuo jalkapohja, mutta kipua siinä ei ollut.    
Normaali kevät ja lauantai, rannalla vihkiminen.
Toiset urheilee, leikkii ja grillaa, toiset menee naimisiin,
kaikki sulassa sovussa.
Tuolta taustalta mäen päältä menee mainitsemani treeniportaat alas.
Siellä oli lauantaina toinen vihkiminen.
Suosittu vihkipaikka. Usein vihkiminen on myös tuolla rantahiekalla, silloin näkee paljasvarpaisia morsiammia ja kaasoja, aika rentoa, vai mitä.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Mitä puuttuu?

Mitä tosissaan puuttuu?
Sitä kai kutsutaan itsekuriksi. Voi se olla tahdonvoimakin. Tai sitten selkäranka.

kuvalaina
 Kutsuu sitä ihan millä nimellä tahansa,
lopputulos ei naurata...

Ihan ok tulos, jos tuijottaa pelkkiä numeroita. Paino tippunut viikossa 1.2 kiloa, mutta kun tietää, että suurin osa on sitä edellisen viikon turvotusta. "Aikataulun" mukaan painon pitäisi nyt olla 68kg, jos siis tähtäimessä on puoli kiloa viikossa ja 66 kilon paino neljän viikon päästä. Nyt jos aikoo saavuttaa tuon painon, on pudotettava jo 0.6kg per viikko ja mitä isommaksi tuo luku kasvaa, sitä vaikeampi on tehtävä.

Ja vaikeaa tuntuu olevan. Lauantaina oltiin suomitapahtumassa, jos sai ostaa mm. Geisha -suklaa, hapankorppuja, karjalanpiirakoita ja salmiakkia. Olisi voinut ostaa lihiksiä ja korvapuustejakin, onneksi jätin ne sinne. Noh, ei varmaan tartte erikseen kertoa mitä suklaalle on tahtunut, (onneksi ostin vain yhden levyn!) ja kaksi pussia salmiakkiakin taitaa olla kohta tuhottu. Ihan uskomatonta, koska voin kertoa, jotten ole mikään suklaan ystävä ja vielä vähemmän salmiakin :D. Ja lisää itsekuria, se viini, mitä uhosin viime viikolla, jottei ennen 66 kiloa. Pah! Eilen syötiin katkaravunpyrstöjä ja niitähän ei vaan voi syödä ilman Marlborough´n sauvignon blancia. Mulla ei ole selkärankaa! Eniten tässä taas harmittaa se, että en voi pysyä poissa vaa´alta kesken viikon. Kävin puntarilla muutamana päivänä, no rehellisyyden nimissä taisin käydä joka päivä ;) niin paino tippui tasaisesti koko viikon ja eilen aamulla se oli vielä 67.7kg! Maanantait on siis tuskaa!

Jatkan silti urakkaa ja pistän kaiken toivoni tuurin varaan. Hyvällä tuurilla nimittäin voin tuohon 66 kilon tavoitteeseen vielä päästä. Todella hyvällä tuurilla!

Noh... hyvällä tuurilla ja kovalla työllä, myönnetään. Olen kyllä valmis, taas! Tässä kuussa ei olekaan tiedossa mitään juhlia tai arjesta poikkeavaa, joten sen puolesta ainakin näyttää hyvältä. Mistäköhän sitä itsekuria saisi?