Viikko 23

Epätoivoinen flunssaviikko

Viikko 4. - 10.6. 2012

Maanantai:     lepo

Tiistai:       lepo

Keskiviikko:   lepo

Torstai:       30min rauhallinen

               5:20min/km (5.07km, 27:04)

Perjantai:     lepo

Lauantai:      45min rauhallinen
               5:40min/km (7.48km, 42:23)

Sunnuntai:     45min reipas
               5:29min/km (8.75km, 48:05)

Yhteensä:      juoksu:21.3km    treeniaika: 1h 58min

               juoksukilometrit vuoden alusta: 524.1km

Lepopäivät tuli tälle viikolle varmasti tarpeen. Varsinkin kun näin jälkikäteen ajattelee ja viisastelee. Päädyin sitten tiistai-iltana kuitenkin hierojalle, Chinese acupressure massage. En ole aiemmin tätä hierontaa kokeillut eli ihan uusi tuttavuus oli kyseessä ja päädyinkin tähän vaihtoehtoon hierojan suosituksesta, kun kerroin juoksuharrastuksesta. Teki kyllä tosi hyvää kireille lihaksille, vaikka itse hieronta oli kyllä enemmänkin kivulias kuin rentouttava. Hyvä ja rento olo tulikin oikeastaan vasta muutaman tunnin päästä hieronnasta ja nukuin seuraavan yön tosi hyvin. Hassua oli, että hieroivat vaatteiden päältä (farkut ja paita päällä) ja siinä vaatteiden päällä oli vielä lämmin pyyhe. Niin siveellistä! Täytyy kyllä mennä uudelleenkin, kokeilla ehkä jotain muutakin hierontaa.

Torstaina pääsin sitten ensimmäisen kerran tälle viikolle juoksemaan. Eikä mikään yllätys ollut, että juoksu oli vaikeaa. Tiesin sen kyllä jo lähtiessä, mutta  tuntui ihan mahdottamalta pitää enää yhtään enempiä lepopäiviä, niin epätoivoinen olo oli jo. Jalat oli heti lähtiessä voimattomat, keuhkoihin sattui jokaisella hengenvedolla, limaa irtosi ja olo oli lenkin jälkeen kuin jyrän alle jääneellä. Siitäkin huolimatta vaikka lenkki oli vaikea, taittui se aika näpsäkällä vauhdilla. Ihme juttu!

Perjantaina oli pidettävä taas lepopäivä ja paranneltava oloa, syödä lisää lääkkeitä, pohtia suunnitelmia tuleville viikoille ja vaipua suurempaan epätoivoon. Mitä enemmän tällaisia asioita pyörittelee itsekseen omassa päässä sitä suuremmat mittasuhteet ne saa. Olisin niin kaivannut jonkin asiantuntijan apua, joka olisi kertonut mitä tehdä, treenata, levätä, milloin ja kuinka paljon. Mutta koska ei ollut parempaa asiantuntijaa saatavilla, niin tyydyin kuuntelemaan omaa kehoani. Sitä olenkin yrittänyt kuunnella koko matkan ajan ja aika hyvin me ollaan pärjätty näinkin: minä ja kehoni! No ookoo... välillä on miehenkin kanssa pohdittu näitä asioita. (Hän varmaan sanoisi tähän tämän viikon epätoivoisen jankkaamisen perusteella, että: juu-u, ehkä iiihan pikkasen liikaa...)

No joo, lauantaina kokeilin taas onneani, josko juoksu jo sujuisi. Ei tuntunut edelleenkään hyvältä. Sama juttu, jalat painoi tonnin ja hengittäessä tuntui samalta kuin juoksu kovassa pakkasessa. No ei auttanut muu, kuin popsia lisää lääkkeitä (saatoin ottaa pari rommitotiakin... ihan vaan lääkkeeksi!)

Tänään olo olikin jo huomattavasti parempi. Lääkkeet varmaan auttoi ;) Joten ajattelin, että juoksen meidän saaren ympäri (1.75km) ja katson tilanteen mukaan lisää kierroksia, jos kroppa on yhtään yhteistyöhaluinen. Ja kas kummaa, jalat oli tosi kevyet eikä hengittäessä sattunut yhtään. Mielikin parani samantein vaikka jouduinkin juoksemaan pienessä tihkusateessa. Juoksin sitten hyvillä mielin 5 kertaa saaren ympäri ja olisin juossut vielä yhden kierroksen, mutta pimeä yllätti. Lenkkipolulla ei ole valoja ja sateella sammakoita ja liskoja on todistetusti sen verran paljon, että päätin kurvata viidennen lenkin jälkeen tyytyväisenä kotiin. Ja sitten viimeisellä 500 metrillä tuli vastaan kolme sammakkoa... yak!

Googlesta

Huomenna täällä on public holiday: Queen´s Diamond Jubilee, mikä tarkoittaa vapaapäivää, mikä tarkoitta, että mies on kotona, mikä tarkoittaa, että voisin mennä juoksumatolle testaamaan sitä tasaisen vauhdin ylläpitoa ja juosta vähän pidemmän treenin ja ottaa kiinni menetettyjä kilometrejä!